Yksi kesämme kohokohdista, Pelastuskoiraohjaajan peruskurssi, järjestettiin Kuopiossa Pelastusopistolla 10.-14.6. Lähdimme Riesan kanssa matkaan maanantaina aamutuimaan auto täynnä tavaraa ja innostuksensekaista jännitystä. Neljän tunnin ajomatkan jälkeen purkauduimme Pelastusopistolle ja pääsimme majoittautumaan "riemukaareen", eli pelastajaopiskelijoiden asuntolaan. Kämppikseksi saimme labbisuros Taiston ja omistajansa Riikan, jotka osoittautuivat huippuhyviksi tyypeiksi.
Ensimmäisenä päivänä opetus oli teoriapainoitteista eivätkä koirat vielä päässeet tositoimiin. Pääsimme kiertelemään tulevaa leikkikenttäämme, Pelastusopiston valtavaa harjoitusaluetta ja tutustumaan ympäröiviin maastoihin. Illemmalla aloimme suunnitella ryhmäni kanssa seuraavan päivän jälkiharjoitusta ja kävelimme pitkän lenkin koirien kanssa kartoittaen samalla jälkimaastoja. Riesa oli innosta piukeana ja syöksyili ojien pohjiin ja kaatuneiden puiden yli.
Seuraavana päivänä Riesan into oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen; se liikkui jopa hieman epäpuhtaasti ja haluttomasti. Ajattelin kyseessä olevan vain ohimenevää aamujäykkyyttä ja laitoin Riesan suorittamaan rakennusetsintätehtävää. Riesan osuutena oli talon tarkastaminen ulkopuolelta käsin. Koira oli jotenkin aivan pihalla eikä tehnyt kunnolla töitä. Osittain oman painostukseni vuoksi se ilmaisi rakennuksen ympärillä pyöriviä rajamiehiä eikä päässyt häiriöstä yli millään. Lopulta se suostui tekemään hommia ja merkkasi vahvasti rakennuksen yhtä kulmaa ja seinässä olevia luukkuja. Jälkeenpäin sain kuulla, että maalimies oli ollut tunnelin päässä aivan eri puolella rakennusta, mutta haju oli kantanut tunnelia pitkin toiselle kulmalle, josta Riesa siihen reagoi.
Tiistai-illan annoin koiran levätä. Yritimme tehdä paikkaavaa treeniä aamun haparoinnin jälkeen, mutta koiran ollessa niin haluton se vedettiin suoraksi ja annettiin maalimiehen palkata koira pallolla talon ulkopuolella. Päivällä vedimme toiselle ryhmälle jälkiharjoituksen, jossa pääsin maalimieheksi keskelle ei-mitään. Siellä olikin hyvä ottaa päikkärit, kun odotteluaikaa hyttysiä kuhisevassa metsässä oli reilut kolme tuntia.. Illalla hieroin Riesan läpi ja huomasin sen selässä lapojen takana kivuliaan kohouman. Käsien alla se suli huomattavasti ja venyttelyn jälkeen koirakin liikkui jo puhtaammin.
Seuraavana aamuna tilanne ei Riesan osalta kuitenkaan ollut juurikaan parempi. Se sai taas jäädä koirakärryyn lepäilemään, kun loikkasin itse ryhmänjohtajan penkille. Luvassa oli yhteisetsintätehtävä poliisin kanssa. Otin tehtävän vastaan, rajasin alueemme ja jaoin sen kahdelle koirakolle. Sitten lähetin koirakot etsimään ja pidin heihin yhteyttä radiopuhelimella ja jaoin tietoa eteenpäin koirajohdolle. Mielenkiintoinen ja haastavakin tehtävä, kunnialla päästiin läpi! Illalla vapaissa harjoituksissa Riesakin pääsi hommiin; teimme taas rakennusten ulkopuolietsinnän, mutta tällä kertaa se näki maalimiehen lähdön ja sai vähän enemmän virtaa. Vauhdilla se pyörikin rakennusten ulkopuolella, kiipesi oma-aloitteisesti ritilätikkaita toiseen kerrokseen ja kierteli roskalavoja. Lopulta löytö tuli kauimmaisen rakennuksen takaa, johon koiran nokka sen johdatti. Tässä vaiheessa mieliala alkoi jo kohota; jospa tästä vielä tulisikin jotain! Illalla kämpillä hieroin koiran taas läpi.
Mutta torstai-aamuna Riesa liikkui vieläkin huonommin. Aamupäivän harjoitusten jälkeen otin koiran kärrystä ulos eikä se olisi halunnut liikkua mihinkään. Riesa olisi vain halunnut käydä makuulle ja liikkeelle houkutellessa sen askel oli hoippuva. Soitin eläinlääkärille ja lähdimme saman tien sinne tsekattavaksi. Tähän väliin voin todeta, että kyseessä oli onnettomin eläinlääkäri, jolla olemme koskaan käyneet (ja uskokaa minua, Riesa on käynyt MONELLA eläinlääkärillä..). Hänen mielestään Riesan selkäkipuun vaikuttaa se, että Riesa on aivan liian lihava. Koiran läpikopelointi oli hyvin vajavainen, eikä eläinlääkäri itse huomannut koiran reaktioita (vaikka huomautin, että nyt koirasta näkee että kosketus tuntuu). Diagnoosina oli selkälihaksen venähdys, hoitona kipulääke ja rauhallinen, mutta runsas kävelytys.
Palasimme harjoitusalueelle ja annoin Riesalle ensimmäisen annoksen kipulääkettä. Osallistuin sitten itse rakennusetsintäharjoituksiin apuohjaajana Riikan ja Fenja-suursnautserin kanssa. Harjoitusten jälkeen otin Riesan ulos kävelemään. Tai no, eihän koira kävellyt. Se hoiperteli eteenpäin ja näytti siltä, ettei sillä ole hajuakaan siitä, missä järjestyksessä koipia pitäisi liikutella. Se myös pyrki makuulle koko ajan. Soitin takaisin eläinlääkärille (tämä sama ELL sattui olemaan ainoa päivystävä alueella), joka oli sitä mieltä, että kipulääkkeen pitää antaa vaikuttaa koko kuuri (7-10pv). Itse en aikonut katsella noin kipeää koiraa, vaan soitin toiseen lääkäriin (joka oli käytännössä jo suljettu, eikä samalle päivälle enää päässyt), joka sanoi heti että koira nyt täyslepoon, ei yhtään kävelytystä. Seuraavana päivänä ortopedille näytille.
Perjantaina olin vielä Riikan ja Fenjan mukana raunioilla. Tämä olikin jännä harjoitus, sillä alueelle oli asetettu räjähdysvaara ja aina välillä radiopuhelimesta kuului, että koirakot HETI pois alueelta. Juoksimme hurjaa kyytiä karkuun ja palasimme taas etsimään. Kouluttajat ajoivat raunioilla ympyrää hälytyssireenit päällä, alueella oli savua ja raivaustyöntekijöitä sekä kaikenlaisia muita häiriöitä. Riesakin pääsi valokuvan ajaksi käymään raunioalueella.
Iltapäivällä kurssi oli ohi. Lähdimme Riesan kanssa kurvailemaan kohti Kuopion Eläinlääkärikeskusta, johon olin varannut ajan ortopedille. Tämä lääkäri olikin ihan toista maata; hän otti Riesan oireet vakavissaan ja kyseli kaiken koiran taustoista, harrastuksista, käyttäytymisestä jne. Kävimme ulkona juoksemassa monta kierrosta lääkärin tarkkailevan silmän alla. Hän otti myös labroja ja teki koiralle neurologisia testejä. Labroista ei löytynyt mitään mainittavaa, kuten ei neurologiastakaan. Riesan liikkumisesta hän totesi, että koiran etu- ja takapää näyttäisivät olevan "eri paria". Jatkotutkimuksiin hän lähettäisi meidät Kouvolaan, jossa koira voitaisiin kuvata CT:llä.
Kaiken kaikkiaan todella hyvä kurssi, harmillista, että Riesan sairastuminen pilasi omaa kokemustani jonkun verran. Kurssilta sai kuitenkin runsaasti uusia kavereita, uusia ideoita ja innostusta omien koirien kanssa tekemiseen. Sain myös uuden kuvan siitä, mitä pelastuskoiratoiminta on kokeiden ja treenien ulkopuolella; se varsinainen tähtäin eli tosietsinnät ja niiden järjestäminen valkeni aivan eri tavalla.
Kiitos huippuhyvälle ryhmä 2:lle: Riikka & suursnautseri Fenja, Juha-Matti & kultainen noutaja Raksu, Ida & kelpie Qvick ja Aurora & saksanpaimenkoira Riesa!
Kyllä, ryhmämme schäferin nimikin oli Riesa! Se tosin oli narttu. Riesa&Riesa tulivat todella hyvin juttuun ja löysivät heti yhteisen sävelen.
