keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pelastusbulli-projekti etenee


Riesan pelastusbulli-projekti on hyvässä vauhdissa. Viime lauantaina vuorossa oli peruskokeen päiväosuus (jota koetimme viime syksynä, tämä oli se surullisenkuuluisa liian työintoisen koiran tapaus..). Päivä oli kuuma ja hiostava, ukkosenuhka oli koko ajan ilmassa.

Hallintaosuudella Riesa seurasi todella hyvin, vaikka kävikin oma-aloitteisesti ennen osuuden alkamista metsässä varmistamassa, ettei siellä ole ketään (ratamestari kävi vastaamassa luonnon kutsuun odotellessamme vuoroamme - Riesan oli käytävä tarkistamassa, että se osasi varmasti sieltä pois). Paikallaolosta meinasi tulla kompastuskivi; Riesa hiippaili taas parikin kertaa lähemmäs ja jouduin palauttamaan sen takaisin paikalleen. Onneksi se meni rimaa hipoen läpi ja pääsimme maastoon.

Maastossa Riesa teki todella hyvin töitä. Se irtosi, haki ja ilmaisi kaksi ensimmäistä maalimiestä nopeaan tahtiin. Sen jälkeen se selvästi väsyi ja tahti hidastui. Riesa jaksoi kuitenkin tehdä töitä silti, vähän vaan lähempänä ja hitaammin. Pidin useamman pienen tauon ja juotin koiran kesken haun. Viimeinenkin maalimies löytyi annetun ajan puitteissa (15 min meni). Ilmaisu oli erityisen hyvää, ponnekasta ja tasaista. Yleisarvosanaksi saimme "erinomainen"!

Nyt on sitten molemmat peruskokeet takana. Seuraavaksi lisää treeniä ja kohti haastavampia loppukokeita. Kesällä aiomme käydä myös raunioilla soveltuvuuskokeissa. Kesäkuun toisella viikolla koittaa myös todellinen haaste; meidät valittiin Riesan kanssa Pelastusopiston Pelastusohjaajan peruskurssille Kuopioon. Viisi päivää aamusta iltaan hakuharjoituksia..


Show-Kuula

Kuula avasi Suomen näyttelyuransa Haminan KV-näyttelyn pentuluokalla. Raitalapsi poseerasi kuin vanha tekijä, juoksukierroksella tosin kehään eksyneet naakat meinasivat saada mopon keulimaan ja pahasti.. Tuloksena toinen sija, tiukka kulmahammas pudotti pois palkinnoilta.


Seuraavana viikonloppuna ajelimme Lahteen pentunäyttelyyn. Kuuppis oli taas elementissään ja kulki jopa paremmin kuin koskaan. Tuloksena ROP-pentu Kunniapalkinnolla. Arvostelu oli suorastaan ylistävä, ei huonoa sanaa! Jäimme odottamaan ryhmäkehiä, mutta sieltä tuli tällä kertaa vain kokemusta mukaan.

Seuraava koitos Kuulalla on edessä Kotkan KV:ssä, tällä kertaa jo junioriluokassa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Riesa möllitokossa 8.5.

Teimme palvelusbulli-Riesan kanssa ensiesiintymisemme tokokentillä KKS:n epävirallisissa möllitokokisoissa. Harjoittelu oli aika vähäistä ja jännitys kova, mutta olin suoritukseen yleisesti todella tyytyväinen. Riesa oli iloinen, keskittynyt ja teki mielellään. Superkiva juttu oli että järjestäjät kuvasivat kaikki suoritukset ja laittoivat ne nettiin nähtäväksi.

Linkki videoon

Luoksepäästävyys: 10
  • Riesan bravuuri! Se istua nökötti nätisti sivulla koko ajan.
Paikalla makaaminen: 0
  • Harmittava nollaus. Riesa makasi rennosti, mutta tarkkaavaisesti, kunnes noin puolentoista minuutin kohdalla (vaadittava aika 2min) sen sisäinen kello sanoi että nyt riittää. Se nousi ylös ja köpötti suoraan luokseni hyvin tyytyväisenä itseensä.
Seuraaminen kytkettynä: 8
  • Sekoilimme molemmat remmin kanssa, ja täyskäännöksessä jopa törmäsimme. Seuraamisessa hyviä pätkiä, välillä koira jätätti aika lailla, varsinkin käännöksissä (mitä se tekee aika usein, treenaamisen paikka). Perusasennot Riesa teki tarkasti ja napakasti.
Seuraaminen taluttimetta: 8½
  •  Handlasimme molemmat koiran kanssa seuraamisen paremmin ilman hihnaa. Taas jätätti, ja systemaattisesti jätti perusasennot tekemättä (!). Niiden kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa, siksi niiden treenaaminen onkin jäänyt vähemmälle. Varmaan pitäisi niihinkin keskittyä jatkossa.. Tosi hyviä pätkiä, hyvä kontakti, häntä heilui koko matkan. Varsinkin juoksuosuudella Riesa liikkui tosi kivasti. Molemmissa seuraamisissa se tosin jäi välillä haahuilemaan kauaksikin ja unohti mitä oltiin tekemässä..
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 7
  •  Alun seuraaminen oli hyvä, mutta maahanmenoon jouduin itse lähes pysähtymään ja käskemään kahdesti (jälkimmäisellä kerralla varmistin vielä käsimerkillä). Riesa jäi hyvin makaamaan paikalleen, mutta perusasentoon nouseminen vaati tuplakäskyn (mikä ei ole sekään aiemmin ollut ongelma).
Luoksetulo: 9½
  • Riesa teki huippuhyvän luoksetulon! Se kirmasi heti käskyn saatuaan innokkaasti luokse ja kieppasi  napakasti sivulle istumaan. Lopun perusasennon vinous tiputti puoli pistettä.
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9½
  • Seuraaminen taas hyvää, mutta jouduin taas hidastamaan aika lailla ja näyttämään vähän kädellä, että sain koiran pysähtymään. Muuten ei ongelmaa.
 Estehyppy: 6
  • Riesa näki kahta päivää ennen koetta hyppyesteen oikeastaan ensimmäisen kerran elämässään. Harjoittelu tähän liikkeeseen jäi aika vähälle.. Asetin koiran hyvin lähelle estettä ja pyysin sen vähän matalammaksi (kokeessa koiran säkäkorkeuden tasolla). Hyppy vaati kolme käskyä ja käsimerkin, mutta Riesa jäi hyvin seisomaan käskystä esteen toiselle puolelle. Perusasentoon tulossa taas ihmeellistä säätöä. Ne täytyykin nyt ottaa oikein työn alle.
Kokonaisvaikutus: 8½
Yhteispisteet: 152 (2. tulos)
Sijoitus: 8./12

Kuulan uusi ystävä

 Kuula sai uuden ystävän; lähistöllä asuva bulli-uros Aimo 6kk oli oivallinen leikkikaveri! Koirat juoksivat, painivat ja pötköttelivät useamman tunnin keskenään. Molemmilla oli todella hauskaa, eikä sopu särkynyt missään vaiheessa. Samalla reissulla Kuula tapasi myös Aimon kaverin, samanikäisen rottweilernarttu Hetan. Tytötkin leikkivät keskenään oikein sopuisasti ja mielellään.







keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Wappuja!

Oikein aurinkoista vappua kaikille!
Piskimme juhlistivat toukokuun ensimmäistä päivää riehuntalenkillä kallioilla. Missä vaiheessa pyöryläisestä pennunpallerosta on tullut noin valtava?!

Riekkuessa tuli kauhea kielihiki!


Kuula kävi pyörähtämässä taas mätsärissäkin viikonloppuna. Pentu esiintyi taas oikein hienosti edukseen ja sai tällä kertaa palkinnonkin; pentujen punaisten kakkossija! Tällä kertaa huomasin ilokseni, että suurin osa sijoitetuista oli oikeasti juuri sellaisia, jotka itsekin olisin palkinnut. Hyvin käyttäytyviä, omistajansa kanssa yhdessä hauskaa pitäviä, hyvin hoidettuja koiria. Jes!